Hotelli Punkaharjun kesänäyttelyiden avajaiset 1.6.2019

Lauantaina 1.6. avataan Hotelli Punkaharjun taidevuosi ja kesänäyttely 2019!

Kesänäyttelyn taiteilijoiksi saapuvat muotia maalaava, pysäyttävän mielenkiintoinen kuvataiteilija Kirsti Tuokko sekä monilahjakkuus Sanna Saastamoinen-Barrois.

Kirstin tyyli on räväkkä, värikäs, rohkea ja trendikäs – suuntaa näyttäen, ei muita mukaillen.

Kirstin Fashion get together -näyttely ripustetaan päärakennuksen seinille kesän ajaksi. Tämän kunniaksi järjestämme avajaiskarkelot, joissa itse Kirsti Tuokko on tavattavissa ja tarinoimassa teoksistaan.

Sanna Saastamoinen-Barroisin luonnon kanssa kommunikoiva, vaikuttava Kasken kierto -valokuvatilateos asettautuu Hotelli Punkaharjun pihalle. Myöhemmin syksyllä Sannan teokset siirtyvät hotellin sisätiloihin.

Illan aikana Kirsti ja Sanna ottavat avajaisvieraat vastaan, esittäytyvät ja esittelevät sekä avaavat illanvieton. Taiteilijat isännöivät illallista, jonka päätteeksi avajaiset kruunataan Paleface Officialin akustisella keikalla.

Tervetuloa tutustumaan kesän taidenäyttelyyn ensimmäisten joukossa, tapaamaan taiteilijat ja nostamaan malja henkeäsalpaavien teosten, hyvän ruoan, inspiroivan seuran sekä vaikuttavan artistin parissa!

Illan ohjelma:

Klo 17 Tervetuloa!
Klo 18 Taideillallinen Kirstin ja Sannan kanssa
Klo 22 Paleface

4 ruokalajin illallinen ja alkumalja 60e
Yhdessä keikan kanssa 70e
Keikka erikseen 15e

Kirsti Tuokko
Näyttely: Fashion get together
1943 Helsingissä syntynyt ja siellä asuva kuvataiteilija.
Maalaa muotia muoville. Taistelee maailman ja materiaalien nautinnollisuuden ja syntisyyden välillä, opettelee katumusharjoituksena kierrättämään muovipleksejään pesemällä ne uusia teoksia varten. Inspiroituu ihmisistä julkisissa tiloissa, muodista ja kaupungeista.

Sanna Saastamoinen-Barrois
Näyttely: Kasken kierto
Valokuvaaja-vaatesuunnittelija-kuvataiteilija-monilahjakkuus. Inspiroituu luonnosta, ja valitsee sitä hienomman juhlamekon, mitä huonompi päivä.
Kasken kierto -teos koostuu Kaavin Telkkamäen luonnonsuojelualueella kuvatusta kahdenkymmenen kuvan sarjasta. Teoksessa kuvataan kaskenpolton vaiheita, luonnon kiertokulkua sekä Sannan omia juuria.

Paleface
Suomalainen pitkän linjan rap-artisti ja englantilaisen filologian maisteri.
Arvostettu kulttuurivaikuttaja-muusikko, tuo esille yhteiskunnan epäkohtia. Karismaattinen ja kantaaottava Paleface osuu, herättää ja viihdyttää, niin lyriikoiden, esiintymisen kuin musiikinkin puolesta.

Uusin julkaisu, Paleface – Laulu sisällissodasta
https://www.youtube.com/watch?v=m0Bgqx5toJA

Paleface – Helsinki-Shangri-La
https://www.youtube.com/watch?v=ZGTLu8q8ydg