Ravintola Punkaharju

Lähiruoka ja luonnon raaka-aineet ovat avainasemassa Ravintola Punkaharjun tarjonnassa.

Hotellin ydintiimissä alusta saakka vaikuttanut ruokavisionääri Sami Tallberg on ottanut taas vahvempaa otetta keittiössä ja ryhtynyt viemään hotellin ruoka- ja juomatuotetta entistä villimpään ja vivahteikkaampaan suuntaan. Hotellin keittiössä on tehty aina tinkimätöntä käsityötä. Keittiötä ovat luotsanneet vuorollaan fantastiset keittiömestari Miika Lönn, keittiöpäällikkö Mikko Lahtinen ja keittiömestari Ilkka Arvola. Nyt 175-vuotisjuhlavuoden alussa on oikea aika Samin astua etulinjaan. Samin myötä villiyrttien lajistoa kasvatetaan, villisienikirjo laajenee ja kasvisruoat lisääntyvät. Lisäksi luvassa on huikeita biohakkeroituja menukokonaisuuksia, jotka lanseerataan Hotellilla tänä vuonna.

***

Ravintola on avoinna keskiviikosta lauantaihin klo: 18-20:30. Ennakkotilauksesta avaamme hotellin ja ravintolan ovet myös aukioloaikojen ulkopuolella. Muistutuksena vieraillemme, että päivän menu elää tarjonnan mukaan ja listaan vaikuttaa esimerkiksi se, saadaanko Puruvedeltä aamulla ahvenia vai muikkuja. Huomioittehan myös, että vegaanimenu on saatavissa etukäteen tilattuna.
Tutustu talvimenuumme täältä.

Katso oheiselta videolta mikä on Sami Tallbergin tämän hetken villiyrttilemppari.

 

 

***

Hotellin ravintolasaleissa ja baarissa on 120 asiakaspaikkaa.