17.-18.9.2022 Syyskuun sieniviikonloppu

Syksyn viimeisenä sieniviikonloppuna tutustutuaan metsien monipuolisiin aarteisiin, perehdytään sienten käyttöön ja opetellaan tunnistamaan myös harvinaisempia ruokasieniä. Syksyn sienisato runsaimmillaan!

Luvassa on perinpohjaista perehdytystä, sieniretkiä ja -näyttelyitä sekä yhdessäoloa muiden sieni-ihmisten kanssa. Viikonloppuna päästään nauttimaan syksyisten sienten inspiroimista kulinaristisista aarteista ja lauantai-ilta huipentuu keittiöpäällikkö Mikko Lahtisen suunnittelemaan hurmaavaan kymmenen ruokalajin sieni-illalliseen.

Viikonloppuun kuuluu sieniretket oppaidemme ohjauksessa, sieninäyttelyn kokoaminen, sieniretkien jälkeiset löylyt rantasaunassa, Hotelli Punkaharjun sienilounaat ja sieni-illallinen sekä aamupala.

Syyskuun sieniviikonlopun ohjaajina toimivat tuttuun tapaan asiantuntijat sieniguru ja sienikirjailija Jarkko Korhonen ja elintarvikehygieenikko ja intohimoinen sieniharrastaja Virpi Laamanen sekä Hotelli Punkaharjun oma sienimentori, puhuja ja sienestäjä Saimi Hoyer.

Viikonlopun ohjelma alkaa lauantaina noin kello 11:00 ja päättyy sunnuntaina noin kello 14:00. Tarkka ohjelma lähetetään osallistujille pari viikkoa ennen tapahtumaa.

Ota varaslähtö sieniviikonloppuun ja saavu paikalle jo perjantaina nauttimaan kolmen ruokalajin illallinen sekä nauttimaan huikeasta Jukka Pojan keikasta

Tee viikonlopustasi erityisen sienimäinen kokonaisuus ja osallistu perjantaina 16.9. syksyn viimeiselle sieniristeilylle Saimaalla!

Lauantai – sunnuntai

Majoittuminen metsähuoneessa:
Metsähuone yhdelle 455 €
Metsähuone kahdelle 385 €/hlö

Majoittuminen hotellissa:
Yhden hengen huone 485 €
Kahden hengen huone 420 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 515 €
Sviitti 455 €/hlö
Lisävuode 350 €/hlö

Sisältää: Majoitus valitussa huoneluokassa, aamiainen, sieniviikonlopun retket & ohjaus, tervetulomalja, saunavuorot, 2 x sienilounas, 1 x 10-ruokalajin sieni-illallinen.

Ilman majoitusta
320 €/hlö

Sisältää: Sieniviikonlopun retket & ohjaus, tervetulomalja, saunavuorot, 2 x sienilounas, 1 x 10-ruokalajin sieni-illallinen.

Lisäyö perjantai-lauantai

Metsähuone:
Metsähuone yhdelle 190 €
Metsähuone kahdelle 140 €/hlö

Hotellimajoitus:
Yhden hengen huone 230 €
Kahden hengen huone 170 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 255 €
Sviitti  195 €/hlö
Lisävuode 110 €/hlö

Sisältää: majoitus ja aamiainen, kolmen ruokalajin illallinen, Jukka Pojan keikka.
Lisämaksusta perjantain sieniristeily + 88 €.

Sieniristeily Saimaalla Pihlajaveden saariston sienimetsiin 16.9.2022

Lähde Saimin ja sieniasiantuntijan Jarkko Korhosen matkaan tutustumaan Saimaan saariston sienimetsien aarteisiin. Risteily sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmille sienestäjille, koska ryhmät jaetaan osallistujien osaamistason mukaan. Aloittelijoille on oma ryhmänsä kuin myös kokeneemmille sienestäjille. Tällä risteilyllä on mukana myös englannin ja italiankieliset oppaat.

Suuren kysynnän vuoksi vuonna 2022 risteilyjä järjestetään neljä kertaa, perjantaisin 19.8.,  26.8., 9.9. ja 16.9.2022.

Lähtö Savonlinnan matkustajasatamasta klo 9:30, josta matka alkaa kohti Pihlajaveden eteläistä saaristoa, jossa on mahdollista nähdä myös saimaannorppa. Laivalla tarjotaan aamukahvit sekä Ravintola Punkaharjun tasokas sienilounas. Matka suuntautuu Kesamonsaaren, Kokonsaaren ja Laukansaaren maisemiin, joissa on runsaasti erilaisia sieniä. Päivän aikana tutustutaan eri sienilajeihin luonnossa ja laivalla eli noin puolet ajasta vietetään risteillen ja puolet sienestäen luonnossa.

Oppaina toimivat biologi ja sienikirjailija Jarkko Korhonen ja Hotelli Punkaharjun yrittäjä ja intohimoinen sienestäjä Saimi Hoyer. Asiantuntijat kertovat sienistä ja siirtymissä saarien välillä on aikaa keskustelulle sekä kysymyksille.

Paluu Savonlinnan matkustajasatamaan noin kello 16.

Hinta 98 € / hlö, sisältäen risteilyn, opastuksen, aamukahvit ja lounaan.
Varaa mukaan säänmukainen vaatetus, tukevat maastoon sopivat kengät, sienikori sekä sieniveitsi.

Peruutusehdot:
2 vrk lähtöön: kuluton peruutus
1 vrk lähtöön: Hotellilla on oikeus veloittaa peruutuskuluina 50% matkan hinnasta

***

Varaukset ja tiedustelut:
015 511 311

Sieniristeily Saimaalla Pihlajaveden saariston sienimetsiin 9.9.2022

Lähde Saimin ja sieniasiantuntijan Jarkko Korhosen matkaan tutustumaan Saimaan saariston sienimetsien aarteisiin. Risteily sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmille sienestäjille, koska ryhmät jaetaan osallistujien osaamistason mukaan. Aloittelijoille on oma ryhmänsä kuin myös kokeneemmille sienestäjille.

Suuren kysynnän vuoksi vuonna 2022 risteilyjä järjestetään neljä kertaa, perjantaisin 19.8.,  26.8., 9.9. ja 16.9.2022. Kahdella risteilyistä (26.8. ja 16.9. on mukana myös englannin ja italiankieliset oppaat).

Lähtö Savonlinnan matkustajasatamasta klo 9:30, josta matka alkaa kohti Pihlajaveden eteläistä saaristoa, jossa on mahdollista nähdä myös saimaannorppa. Laivalla tarjotaan aamukahvit sekä Ravintola Punkaharjun tasokas sienilounas. Matka suuntautuu Kesamonsaaren, Kokonsaaren ja Laukansaaren maisemiin, joissa on runsaasti erilaisia sieniä. Päivän aikana tutustutaan eri sienilajeihin luonnossa ja laivalla eli noin puolet ajasta vietetään risteillen ja puolet sienestäen luonnossa.

Oppaina toimivat elintarvikehygieenikko ja sienineuvoja Virpi Laamanen ja Hotelli Punkaharjun yrittäjä ja intohimoinen sienestäjä Saimi Hoyer. Asiantuntijat kertovat sienistä ja siirtymissä saarien välillä on aikaa keskustelulle sekä kysymyksille.

Paluu Savonlinnan matkustajasatamaan noin kello 16.

Hinta 98 € / hlö, sisältäen risteilyn, opastuksen, aamukahvit ja lounaan.
Varaa mukaan säänmukainen vaatetus, tukevat maastoon sopivat kengät, sienikori sekä sieniveitsi.

Peruutusehdot:
2 vrk lähtöön: kuluton peruutus
1 vrk lähtöön: Hotellilla on oikeus veloittaa peruutuskuluina 50% matkan hinnasta

***

Varaukset ja tiedustelut:
015 511 311

27.-28.8.2022 Suomen luonnon päivän sieniviikonloppu

Syksyn toisena sieniviikonloppuna juhlimme Suomen luonnon päivää asiaankuuluvalla tavalla – menemme hämmentymään metsästä ja sen ihmeistä.

Suomen luonnon päivän sieniviikonloppuna tutustutaan rakkaiden metsiemme monipuolisiin aarteisiin, perehdytään sienten käyttöön ja opetellaan tunnistamaan myös harvinaisempia ruokasieniä. Syksyn sienisatoa runsaimmillaan! Viikonlopun kruunaa keittiöpäällikkö Mikko Lahtisen visionäärinen usean ruokalajin sieni-illallinen – luvassa on unohtumaton ilta hurmaavien makujen äärellä!

Ohjaajina toimivat huippusuositut sieniasiantuntijat Jarkko Korhonen ja Tea von Bonsdorff. Viikonloppua emännöi Hotelli Punkaharjun oma sienimentori Saimi Hoyer.

Tapahtumassa viinejä sekä samppanjaa sienien makuparina esittelee Liisa Tirronen.
Liisa Tirronen on pitkänlinjan ravintolaosaaja ja viiniammattilainen, jonka perustama viinien maahantuontiyritys Hedon edustaa maailman johtavia viinibrändejä Suomessa; kuten Champagne Taittinger, Villa Maria ja Errazuriz.

Viikonloppuun kuuluvat sieniretket oppaidemme ohjauksessa ja sieninäyttelyn kokoaminen, sieniretkien jälkeiset lounaat löylyt rantasaunassa, Hotelli Punkaharjun sienilounaat ja sieni-illallinen sekä aamupala.

Viikonlopun ohjelma alkaa lauantaina noin kello 11 ja päättyy sunnuntaina noin kello 14. Tarkka ohjelma lähetetään osallistujille pari viikkoa ennen tapahtumaa.

Ota varaslähtö sieniviikonloppuun ja saavu paikalle jo perjantaina nauttimaan kolmen ruokalajin illallinen sekä kuuntelemaan huikeaa jazz musiikkia Anna Inginmaan tähdittämällä Gunun Klubila.

Psst.  Tee matkastasi todellinen supersieniviikonloppu ja osallistu perjantain 26.8. sieniristeilylle Saimaalla!

***

Lauantai – sunnuntai

Majoittuminen metsähuoneessa:
Metsähuone yhdelle 455 €
Metsähuone kahdelle 385 €/hlö

Majoittuminen hotellissa:
Yhden hengen huone 485 €
Kahden hengen huone 420 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 515 €
Sviitti 455 €/hlö
Lisävuode 350 €/hlö

Sisältää: Majoitus valitussa huoneluokassa, aamiainen, sieniviikonlopun retket & ohjaus, tervetulomalja, saunavuorot, 2 x sienilounas, 1 x  usean ruokalajin sieni-illallinen.

Viikonlopun ohjelma ilman majoitusta 320 €/hlö

Lisäyö perjantai-lauantai

Metsähuone:
Metsähuone yhdelle 190 €
Metsähuone kahdelle 140 €/hlö

Hotellimajoitus:
Yhden hengen huone 230 €
Kahden hengen huone 170 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 255 €
Sviitti  195 €/hlö
Lisävuode 110 €/hlö

Sisältää: majoitus ja aamiainen, kolmen ruokalajin illalliskonsertti – Gunun Klubi: Anna Inginmaa
Lisämaksusta sieniristeily + 88 €/hlö.

Varauksiin ja peruutuksiin sovelletaan Hotelli Punkaharjun teema- ja tapahtumapakettien erityisiä peruutusehtoja.

***

Lisätiedot ja varaukset:
puh. 015 511 311

Sieniristeily Saimaalla Pihlajaveden saariston sienimetsiin 26.8.2022

Lähde Saimin ja sieniasiantuntijan Jarkko Korhosen matkaan tutustumaan Saimaan saariston sienimetsien aarteisiin. Risteily sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmille sienestäjille, koska ryhmät jaetaan osallistujien osaamistason mukaan. Aloittelijoille on oma ryhmänsä kuin myös kokeneemmille sienestäjille. Tällä risteilyllä mukana on myös englannin ja italiankielinen opas.

Suuren kysynnän vuoksi vuonna 2022 risteilyjä järjestetään neljä kertaa, perjantaisin 19.8.,  26.8., 9.9. ja 16.9.2022.

Lähtö Savonlinnan matkustajasatamasta klo 9:30, josta matka alkaa kohti Pihlajaveden eteläistä saaristoa, jossa on mahdollista nähdä myös saimaannorppa. Laivalla tarjotaan aamukahvit sekä Ravintola Punkaharjun tasokas sienilounas. Matka suuntautuu Kesamonsaaren, Kokonsaaren ja Laukansaaren maisemiin, joissa on runsaasti erilaisia sieniä. Päivän aikana tutustutaan eri sienilajeihin luonnossa ja laivalla eli noin puolet ajasta vietetään risteillen ja puolet sienestäen luonnossa.

Oppaina toimivat biologi ja sienikirjailija Jarkko Korhonen ja Hotelli Punkaharjun yrittäjä ja intohimoinen sienestäjä Saimi Hoyer. Asiantuntijat kertovat sienistä ja siirtymissä saarien välillä on aikaa keskustelulle sekä kysymyksille.

Paluu Savonlinnan matkustajasatamaan noin kello 16.

Hinta 98 € / hlö, sisältäen risteilyn, opastuksen, aamukahvit ja lounaan.
Varaa mukaan säänmukainen vaatetus, tukevat maastoon sopivat kengät, sienikori sekä sieniveitsi.

Peruutusehdot:
2 vrk lähtöön: kuluton peruutus
1 vrk lähtöön: Hotellilla on oikeus veloittaa peruutuskuluina 50% matkan hinnasta

***

Varaukset ja tiedustelut:
015 511 311

20.-21.8.2022 Elokuun sieniviikonloppu

Hotelli Punkaharjun supersuosittujen syksyn sienitapahtumien sarjan aloittaa elokuun sieniviikonloppu – tämän jälkeen sormesi syyhyävät aluillaan olevan sienikauden syövereihin!

Hotelli Punkaharju on jälleen valmiudessa vastaanottamaan sienestäjät loppukesäisen harjun syleilyyn. Luvassa on perinpohjaista perehdytystä, sieniretkiä ja -näyttelyitä sekä yhdessäoloa muiden sieni-ihmisten kanssa. Viikonloppuna päästään nauttimaan keittiömme sienten inspiroimista kulinaristisista aarteista ja lauantai-ilta huipentuu keittiöpäällikkö Mikko Lahtisen suunnittelemaan hurmaavaan usean ruokalajin sieni-illalliseen.

Viikonloppuun kuuluvat sieniretket oppaiden ohjauksessa ja sieninäyttelyn kokoaminen, sieniretkien jälkeiset lounaat löylyt rantasaunassa, Hotelli Punkaharjun sienilounaat ja sieni-illallinen sekä aamupala.

Sieniviikonlopun ohjaajina toimivat tuttuun tapaan huippuasiantuntijat sieniguru ja sienikirjailija Jarkko Korhonen ja elintarvikehygieenikko ja intohimoinen sieniharrastaja Virpi Laamanen sekä Hotelli Punkaharjun oma sienimentori, puhuja ja sienestäjä Saimi Hoyer.

Ota varaslähtö sieniviikonloppuun ja saavu paikalle jo perjantaina nauttimaan kolmen ruokalajin illallinen sekä nauttimaan huikeasta Jorma Uotisen tähdittämästä illasta.

Viikonlopun ohjelma alkaa lauantaina noin kello 11 ja päättyy sunnuntaina noin kello 14:00. Tarkka ohjelma lähetetään osallistujille pari viikkoa ennen tapahtumaa.

Psst! Tee viikonlopustasi supersienimäinen kokonaisuus ja ota osaa perjantain sieniristeilylle Saimaan upeaan saaristoon.

***

Sieniviikonloppu lauantai – sunnuntai

Metsähuone:
Metsähuone yhdelle 455 €
Metsähuone kahdelle 385 €/hlö

Hotellimajoitus:
Yhden hengen huone 485 €
Kahden hengen huone 420 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 515 €
Sviitti  455 €/hlö
Lisävuode 350 €/hlö

Sisältää: Majoitus valitussa huoneluokassa, aamiainen, sieniviikonlopun retket & ohjaus, tervetulomalja, saunavuorot, 2 x sienilounas, 1 x 10-ruokalajin sieni-illallinen.

Ilman majoitusta la-su 320 €/hlö

Lisäyö perjantai-lauantai

Metsähuone:
Metsähuone yhdelle 190 €
Metsähuone kahdelle 140 €/hlö

Hotellimajoitus:
Yhden hengen huone 230 €
Kahden hengen huone 170 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 255 €
Sviitti  195 €/hlö
Lisävuode 110 €/hlö

Sisältää: majoitus ja aamiainen, kolmen ruokalajin illalliskonsertti – Jorma Uotinen, Pariisin taivaan alla.
Lisämaksusta sieniristeily + 88 €/hlö.

Varauksiin ja peruutuksiin sovelletaan Hotelli Punkaharjun teema- ja tapahtumapakettien erityisiä peruutusehtoja.

Kevään villiyrtti- ja sieniviikonloppu 21.-22.5.2022

Varmat lähestyvän kesän merkit ovat tuomen ja kielon kukinta, pääskysten paluu sekä Hotelli Punkaharjun kevään villiyrtti- ja sieniviikonloppu. Villiinnytään vihertävästä luonnosta, sen tarjoamista luonnonyrteistä ja kauden ensimmäisistä sienistä!

Odotettu kevään villiyrtti- ja sieniviikonloppun on unohtumaton kokonaisuus kevään vehreydessä kylpevää harjumaisemaa, energisoivaa yhdessäoloa, villiyrttien saloihin perehtymistä sekä kevään sienistä haltioitumista. Keittiömme tiimi tarjoilee keväisiä makuja villiyrtti- & sieniteemalla ja viikonlopun kruunaa huikea Mikko Lahtisen suunnittelema 10 ruokalajin illallinen.

Viikonloppuun sisältyy sieni- ja villiyrttiretket oppaidemme ohjauksessa, retken jälkeiset löylyt rantasaunalla, Hotelli Punkaharjun sieniteemaiset lounaat ja illallisen, aamupalan sekä sieni- ja villiyrttinäyttelyn kokoaminen.

Ohjaajana toimii luonnonyrittineuvoja ja sieniasiantuntija Jarkko Korhonen, elintarvikehygieenikko ja luonnonyrtti- & sienineuvoja Virpi Laamanen. sekä viikonlopun emäntänä tuttuun tapaan Hotelli Punkaharjun oma sienimentori Saimi Hoyer.

Viikonlopun ohjelma alkaa lauantaina noin kello 11 ja päättyy sunnuntaina noin kello 14:00. Tarkka ohjelma lähetetään osallistujille pari viikkoa ennen tapahtumaa.

Psst! Tee viikonlopustasi supersienimäinen kokonaisuus ja ota osaa perjantain sieniristeilylle Saimaan upeaan saaristoon.

***

Lauantai – sunnuntai

Metsähuone
Metsähuone yhdelle 455 €
Metsähuone kahdelle 385 €/hlö

Hotellimajoitus
Yhden hengen huone 485 €
Kahden hengen huone 420 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 515 €
Sviitti  455 €/hlö
Lisävuode 350 €/hlö

Sisältää: Majoitus valitussa huoneluokassa, aamiainen, sieniviikonlopun retket & ohjaus, tervetulomalja, saunavuorot, 2 x sienilounas, 1 x 10-ruokalajin sieni-illallinen.

Ilman majoitusta
320 €/hlö

Lisäyö perjantai-lauantai

Metsähuone:
Metsähuone yhdelle 190 €
Metsähuone kahdelle 140 €/hlö

Hotellimajoitus:
Yhden hengen huone 230 €
Kahden hengen huone 170 €/hlö
Kahden hengen huone yhdelle 255 €
Sviitti  195 €/hlö
Lisävuode 110 €/hlö

Sisältää: majoitus ja aamiainen, kolmen ruokalajin illalliskonsertti – Heikki Salo & Tuija Rantalainen
Lisämaksusta sieniristeily + 88 €/hlö.

Varauksiin ja peruutuksiin sovelletaan Hotelli Punkaharjun teema- ja tapahtumapakettien erityisiä peruutusehtoja.

***

Lisätietoja ja varaukset:
+358 15 511 311 /