Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

17.6.2022 Gunun Klubi: Jonna Tervomaa

17.kesäkuu 18:00

29€ - 79€

Kesäkuun Gunun Klubin vieraana kuullaan ainutlaatuista laulajaa Jonna Tervomaata. Artisti itse kertoo seikkailevansa tällä keikalla ”laululaatikossa” ja välillä laatikon ulkopuolella. Toisin sanoen ilta sisältää musiikkia artistin uran varrelta, tuttuja ja tuntemattomia sävelmiä.

Gunun sielukkaan trumpetinsoiton lisäksi konsertissa kuullaan pitkän uran Tervomaan tuottajanakin tehneen kitaristin Jussi Jaakonahon soittoa.

Jonna Tervomaa on ikoninen hahmo kotimaisella pop- ja rock-kentällä. Teosto-palkittu artisti tunnetaan Suljettu sydän ja Yhtä en saa -tyylisistä ikivihreistä, mutta myös tuoreemmista helmistä kuten Disco Melancholia tai Minä toivon. Hänen pitkäsoitoistaan ”Parempi loppu” nousi ilmestymisensä jälkeen Suomen virallisen albumilistan ykköseksi, ”Halo” on myynyt platinaa ja ”Eläköön” puolestaan kultaa.

Jonna Tervomaan uljaan uran salaisuuksia ovat hänen ehtymätön voimansa live-esiintyjänä ja tulkitsijana, hänen joukosta erottuva, oma äänensä sekä pelkäämätön tapansa kulkea omia polkujaan.

Jonna Tervomaa, laulu
Jussi Jaakonaho, kitara ja efektit
Mikko Gunu Karjalainen, trumpetti ja flyygelitorvi

Aikataulu:
klo 18:00 Kolmen ruokalajin illallinen
klo 20 Maistelulautanen
klo 21 Konsertti

Liput:
79 €/hlö, sisältäen kolmen ruokalajin illallisen ja konsertin
49 €/hlö, sisältäen maistelulautasen ja konsertin
29 €/hlö lippu

***

Varaukset ja tiedustelut:
+358 15 511 311

Tiedot

Päivämäärä:
17.kesäkuu
Aika:
18:00
Hinta:
29€ - 79€
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
, , , , ,

Tapahtumapaikka

Hotelli Punkaharju
Punkaharjun Harjutie 596, Punkaharju
Savonlinna, 58450 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
+35815511311
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto