Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

11.11. ”Yllätä hänet” – Tunnelmallisten laulujen ilta

11.marraskuu 18:00

19€ - 74€

Kenet sinä haluaisit yllättää, miksi ja millä laululla?

”Yllätä hänet” – Tunnelmallisten laulujen ilta on tunnelmallisten laulujen konsertti, jossa laulujen tekstit ja tulkinta sekä Katjan ja Teemun keskinäinen kemia ja musiikkiin heittäytyminen ovat pääosassa. Illan kruununa kuullaan koskettavia tarinoita ja lauluja yleisön joukosta sekä Katjan ja Teemun herkkiä duettoja.

Sulosointuinen savonlinnalainen laulaja Katja Elle ja äänellään ja olemuksellaan hurmaava pianisti-laulaja Teemu Nikali tulkitsevat sekä suosittuja, että harvemmin kuultuja rakkaus- ja muita lauluja. Hotellin rakastettu tunnelmanluoja Saimi Hoyer tuo lavalle yllätettyjen tarinat. Kolmikon saumaton yhteistyö on herättänyt paljon kiitosta ja ihastusta ja illoista on kasvanut suosittu perinne osaksi Hotelli Punkaharjun polveilevaa tarinaa.

”Yllätä hänet” – ilta on ihana kokemus ystävän, rakastetun, äidin, isän, kihlatun tai vaikka työkaverin kanssa, joko kaksistaan tai isommalla porukalla. Kenet sinä haluaisit yllättää tarinan ja sävelten keinoin? Hän voi olla kuka vain sinulle merkittävä henkilö. Mielitietty, mummo tai vaikka anoppi -sinä päätät!

”Yllätä hänet” – Tunnelmallisten laulujen iltaan haetaan nyt mukaan tarinoita lauluineen. Kerro meille kenet haluat illassa yllättää, miksi ja millä laululla?

Anna hänet ilmi 29.10.23 mennessä ja kerro toivelaulusi tarinanne kera lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Ilmoitamme mukaan valituille hakijoille ennakkoon henkilökohtaisesti.

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan tunnelmallisista lauluista, suurista tunteista, koskettavista yllätyksistä ja tarinoista!

Tämä ilta on ihanaa ja jännittävää seurattavaa myös ilman henkilökohtaista yllätystä. Voit heittäytyä yksin, yhdessä tai vaikka isommalla seurueella tunteellisen illan jännittäviin pyörteisiin.

Aikataulu:

klo 18:00 Kolmen ruokalajin illallinen
klo 19:30 Maistelulautanen
klo 20:30 Konsertti (kesto n. 2 x 45 min + väliaika)

Liput:

74 €/hlö, sisältäen kolmen ruokalajin illallisen ja konsertin
39 €/hlö, sisältäen maistelulautasen ja konsertin
19 €/hlö konsertti

Lisätiedot ja varaukset:
puh. 015 511 311

Tiedot

Päivämäärä:
11.marraskuu
Aika:
18:00
Hinta:
19€ - 74€
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:
, , ,

Tapahtumapaikka

Hotelli Punkaharju
Punkaharjun Harjutie 596, Punkaharju
Savonlinna, 58450 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
+35815511311
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto