***
Karismaattinen esiintyjä, taitava lauluntekijä Knipi saapuu Hotelli Punkaharjuun toistamiseen heinäkuussa.
Suomalaiseen pop-musiikkiin vahvan jälkensä erityisesti säveltäjänä jättänyt Knipi julkaisi odotetun, oman soololevynsä syksyllä 2019. Jukka Immosen tuottaman albumin ensimmäinen single Katkoviivoja ilmestyi 13. syyskuuta 2019. Albumilla ovat mukana Knipin lisäksi kosketinsoittaja Jussi Liimatainen, rumpali Heikki Kytölä ja basisti Anssi Maasalo.
Albumin myötä oli varattuna pitkä kiertue niin klubeille kuin kaikille merkittävimmille kesän festivaaleillekin. Rundin ensimmäinen kuukausi ehtikin toteutua tammi-helmikuussa 2020, kunnes pandemiatilanne räjähti ja muutti suunnitelmat. Uudet tilanteet synnyttävät uusia luovia ratkaisuja ja Knipi ilahdutti suomalaisia sosiaalisessa mediassa läpi kevään MusaCorner-sarjallaan, missä hän tulkitsi sekä omia että muidenkin artistien teoksia poikansa Danskun kanssa. Hesaria myöten uutisoidusta konseptista ilmestyi lopulta myös Universalin julkaisema ”Best of MusaCorner” -albumi.
Aina tilaisuuden tulleen ja olosuhteiden salliessa Knipi ehti myös tehdä TV-esiintymisiä sekä valikoituja livekeikkoja bändikattauksen lisäksi myös duona ja triona ympäri Suomea.
Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristinakin tunnettu Knipi on saavuttanut tähän astisella urallaan neljä Emma-palkintoa sekä lukuisia kulta- ja platinalevyjä.
***
Liput 32€/hlö
Keikka alkaa klo 21
Ennen keikkaa mahdollista nauttia illallista klo 18 alkaen
***
Varaukset ja tiedustelut:
015 511 311