***
Lähde Saimin ja Virpin matkaan tutustumaan Saimaan saariston sienimetsien aarteisiin.
Suuren kysynnän vuoksi vuonna 2022 risteilyjä järjestetään jopa neljä kertaa, joten voit valita itsellesi parhaiten sopivan päivän lähteä mukaan.
Lähtöpäivät perjantaisin:
Elokuussa 19.8. ja 26.8.2022
Syyskuussa 9.9. ja 16.9.2022
Risteily sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmille sienestäjille, koska ryhmät jaetaan osallistujien osaamistason mukaan. Aloittelijoille on oma ryhmänsä kuin myös kokeneemmille sienestäjille.
Lähtö Savonlinnan matkustajasatamasta klo 9:30, josta matka alkaa kohti Pihlajaveden eteläistä saaristoa, jossa on mahdollista nähdä myös saimaannorppa. Laivalla tarjotaan aamukahvit sekä Ravintola Punkaharjun tasokas sienilounas. Matka suuntautuu Kesamonsaaren, Kokonsaaren ja Laukansaaren maisemiin, joissa on runsaasti erilaisia sieniä. Päivän aikana tutustutaan eri sienilajeihin luonnossa ja laivalla eli noin puolet ajasta vietetään laivalla ja puolet sienestäen luonnossa.
Oppainasi toimivat elintarvikealan ammattilainen ja intohimoinen sienestäjä Virpi Laamanen ja Hotelli Punkaharjun yrittäjä ja sieni-ihminen Saimi Hoyer. Asiantuntijat kertovat sienistä ja siirtymissä saarien välillä on aikaa keskustelulle sekä kysymyksille.
Hinta: 98 € sis. risteily, opastus, aamukahvit ja lounas.
Lähtö Savonlinnan matkustajasatamasta m/s Elviiralla 9.9.2022 klo 9:30 ja paluu noin 16:00.
Varaa mukaan säänmukainen vaatetus, tukevat maastoon sopivat kengät, sienikori sekä sieniveitsi.
Peruutusehdot:
2 vrk lähtöön: kuluton peruutus
1 vrk lähtöön: Hotellilla on oikeus veloittaa peruutuskuluina 50% matkan hinnasta
***